Giosg tarjoaa asiakkailleen rajoittamattoman määrän chat-käyttäjiä

HUOM: Kampanja on ollut voimassa keväällä ja alkukesästä 2020.

Euroopassa ja muualla maailmassa vallitsevien poikkeuksellisten olosuhteiden johdosta yritykset ovat joutuneet siirtämään palvelunsa kerralla verkkoon. Samalla yritysten asiakastuki ja myyntitiimit on pakotettu toimimaan lisääntyneen paineen alla. Halusimme giosgilla auttaa näitä yrityksiä, joten olemme päättäneet tarjota rajoittamattoman määrän chat-lisenssejä kaikille nykyisille asiakkaillemme huhtikuun 2020 loppuun asti.

“Haluamme kantaa kortemme kekoon tänä vaikeana aikana auttamalla yrityksiä tarjoamaan erinomaista asiakaspalvelua omille asiakkailleen. Rajoittamaton määrä chat-käyttäjiä tarkoittaa, että yrityksillä on entistä paremmat olosuhteet tehokkaaseen etätyöskentelyyn. Meidän osaltamme pieni ele, mutta toivomme sen helpottavan asiakkaidemme ahdinkoa", sanoo Peter Björkqvist, giosgin CRO.

Alun alkaen maaliskuun loppuun asti voimassa ollutta chat-lisenssien rajoituksetonta käyttöä, on nyt jatkettu huhtikuun loppuun.

“Olemme saaneet tarjotusta mahdollisuudesta superpositiivista palautetta asiakkailtamme. Ikävistä olosuhteista huolimatta, on ollut positiivista huomata asiakkaiden digitaalisten palveluiden ja kanavien kasvu”, kertoo giosgin Head of Customer Engagement, Laura Leskinen.

Lisätietoja saat keskustelemalla kanssamme chatissa osoitteessa giosg.com

 

Giosg yrityksenä:
giosg on vuonna 2011 perustettu suomalainen ohjelmistotalo, joka yhdistää datan ja tekoälyn toimintorikkaalla teknologialla ja tarjoaa digitaaliset työkalut oikean henkilön kohtaamiseen verkossa oikeaan aikaan. Me autamme sinua luomaan merkityksellisiä kohtaamisia, palvelemaan tehokkaammin ja kasvattamaan liiketoimintaasi.